Siirry pääsisältöön

Uusi alku

Huomenna olisi uuden alun aika. Jälleen kerran. Mutta tällä kertaa on vaan pakko onnistua. Näistä kiloista on vaan päästävä eroon. Viimeiset pari viikkoa olen jo yrittänyt hiljalleen keventää, mutta en ole sitä kovin tarkkaan suunnitellut.



Aion kokeilla vuoropäiväpaastoa. Eli siis joka toinen päivä yritän pärjätä 500 kalorilla ja sitä seuraavana päivänä en ota niin vakavasti. Saa nähdä miten tämä sitten alkaa toimimaan.

Tavoitteena on joka tapauksessa vähentää vähintään 10 kiloa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiukkaa tekee

Kyllä tämä laihduttaminen tekee taas tiukkaa. En tiedä onko tämä 5:2 dieetti kuitenkaan se oikea minulle. Paastopäivät onnistuvat suhteellisen hyvin ja painoa lähteekin lähes kilon verran jokaisella paastopäivällä. Muina päivinä se sitten tulee takaisin. Lopputulos pyörii koko ajan samoissa. Noin neljä kiloa olen viime kesästä saanut putoamaan ja siitä ehkäpä kolmisen kiloa on lähetenyt nyt tämän vuoden puolella.

Juokseminen edistyy

Juokseminen edistyy todella hyvin. Lähdin tosiaan liikkeelle 200 metrin juoksemista ja sen jälkeen oli ihan kuollut olo. Nyt reilua viikkoa myöhemmin pystyn jo juoksemaan 2,5 kilometriä. Hengittäminen on helpompaa ja helpompaa. Tekisi mieli käydä juoksemassa parikin kertaa päivässä. Siihen on tullut suorastaan himo. Kovasti olen miettinyt, että pitääkö pitää välipäiviä. Nyt olen käytännössä juossut ihan joka päivä. Olisiko edistymisen kannalta parempi pitää aina silloin tällöin välipäiviä. Tämän viikon ainoa välipäivä on ollut keskiviikko, jolloin minulla oli aivan järkyttävä päänsärky. Ensi viikolla tulee välttämättä parikin välipäivää syöpäkontrollini takia. Mitä todennäköisemmin minulta otetaan koepaloja ja niiden ottamisen jälkeen ei voi juosta. Eilen oli ihan järkyttävä kaatosade ja siitä huolimatta oli pakko käydä juoksemassa. Tulin kotiin ihan läpimärkänä. Päässä soi koko juoksemisen ajan Eppujen "Urheiluhullu".

Rintojen tarkastelu

Eräällä hyvin läheisellä ihmisellä todettiin rintasyöpä tässä kesän aikana. Hänellä oli hyvä tuuri. Syöpä oli vaan kakkosluokkaa. Hoidoksi riitti rinnan osapoisto ja sädehoito. Ainakin näillä näkyminen. Loistava uutinen siis. Olen ihan liian huonosti kiinnittänyt huomiota rintoihini. Aiemmin tarkastelin niitä kerran kuussa, aina kuukautisten jälkeen. Minulla ei kuitenkaan ole ollut kuukautisia kohta kahteen vuoteen kohdunpoiston takia. Pitäisi ihan kirjata kalenteriin joku hälytys joka muistuttaa milloin rinnat pitäisi tarkistaa.