Elämää syövän jälkeen

Huomenna olisi uuden alun aika. Jälleen kerran. Mutta tällä kertaa on vaan pakko onnistua. Näistä kiloista on vaan päästävä eroon. Viimeiset pari viikkoa olen jo yrittänyt hiljalleen keventää, mutta en ole sitä kovin tarkkaan suunnitellut. Aion kokeilla vuoropäiväpaastoa. Eli siis joka toinen päivä yritän pärjätä 500 kalorilla ja sitä seuraavana päivänä en ota niin vakavasti. Saa nähdä miten tämä sitten alkaa toimimaan. Tavoitteena on joka tapauksessa vähentää vähintään 10 kiloa.

Läskiksi meni tämä kesä, kirjaimellisesti. Jos joskus huhtikuussa minimissään 58,9 kiloa niin loman päätteeksi vaaka näytti 63,3 kiloa. Eli melkein 4,5 kiloa enemmän. No jotain hyvääkin. Aloitin taas viime viikolla miettimään mitä kannattaa laittaa suusta alas ja painoa on pudonnut 1,5 kiloa noin kahdessa viikossa. Kuinka mieltä ylentävää on sitten aloittaa kokonaan alusta ja ryhtyä samaan urakkaan mitä teki jo alku vuodesta. Oli miten oli niin nyt on pakko onnistua. Jouluun mennessä on pakko olla hyvällä mallilla. Alun perinhän tavoite oli juhannukseen mennessä. Miten tämä ihmismieli onkin näin heikko.

Kesäkuun pyöräily kilsat jäivät vähiin, vain 40 kilometriä. Tämä osittain johtunee siitä, että olin viikon reissulla Etelä-Euroopassa. Sillä reissulla toki käveltiin sitten reippaasti, keskimäärin askeleet olivat päivittäin 20 000 askeleen hujakoilla. Ja niistä suurin osa vuorenrinteellä. Erittäin hyvää kuntoilua siis. Painonpudotus kyllä junnaa ihan paikallaan. En ole edes uskaltanut käydä vaa'alla. Pahoin pelkään, että se näyttää jopa enemmän kuin alku vuodesta.

Välillä sitä oikein ihmettelee kuinka helppoa elämä on ollut kohdunpoiston jälkeen. Kuukautisia ei ainakaan ole tippaakaan ollut ikävä. Eikä niitä käsittämättömän kamalia migreenikohtauksia jotka minulle aina kuukautisten aikaan tuli. Tai vuotoja, jolloin vuodin kuin seula. Kärsin jo nuorena todella kovista kuukautiskivuista. Jos en heti menkkojen alkamisen jälkeen ottanut särkylääkettä (Orudis silloin), jouduin makaamaan kolme päivää vuoteen omana. Olin kokonaan poissa pelistä. Makasin sängyssä ja oksensin. Vasta lasten syntymän jälkeen kivut helpottuivat, kunnes alkoivat taas joskus 35 ikävuoden tienoilla. Jostain syystä synnyttäminen oli niin verrattuna ihan lasten leikkiä. Kroppani oli varmaan siinä vaiheessa jo niin tottunut kipuun, että en kokenut synnyttämistä mitenkään kovin kummallisena asiana. Vasta kun kohtu oli avautunut noin 8 sentin verran kivut alkoivat olla verrattavissa pahimpiin kuukautiskipuihin. Vanhemmalla iällä vatsakivut eivät palanneet niin kamalina ku